Seuran toiminta
Edellisen vuosisadan puolivälissä perustettu urheiluseura Ihoden Kiri liikuttaa edelleen niin lapsia kuin aikuisiakin.
Seura tarjoaa liikkumisen iloa monipuolisesti niin ulko- kuin sisäliikuntalajien muodoissa.
Vuosittain seura-aktiivien sekä kyläyhteisön suorittamat sadat talkootunnit ja jäsenien vankkumaton tuki, mahdollistavat jalkapallon, jääkiekon, salibandyn, pesäpallon, lentopallon, rantalentopallon, yleisurheilun, frisbeegolfin, hiihdon, polkujuoksun, tenniksen sekä monien muiden urheilulajien harrastamisen Ihoden alueella.
Urheilupaikkojen rakentamisen/ylläpidon ohella seura vuokraa Kirikallion juhlatilaa sekä järjestää tapahtumia yhteistyössä muiden paikallisten seurojen kanssa.
IHODEN KIRI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2022
Seuran seitsemäskymmenestoinen toimintavuosi tulee oletettavasti alkamaan ilman pandemian aiheuttamia rajoituksia ja mahdollistaa muutaman poikkeusvuoden jälkeen seuran normaalin toiminnan.
Yleisurheilukilpailut ovat suurin tapahtumasarja tulevalle vuodelle. Seuran omien sarjakilpailuiden odotetaan keräävän noin 240 osallistumisilmoitusta.
Seuramme on myös toisena järjestävänä osapuolena, kun järjestämme nyt toistamiseen Myrskyn kanssa Pyhärannan kunnan mestaruuskilpailut.
Heittolajiharjoituksia ei päästä vieläkään jatkamaan, mutta kuntamme poliittinen tahtotila on muuttunut ja on hyvin mahdollista että tulevan vuoden aikana saamme urheilukentän taas urhelukäyttöön.
Seuramme kaksi suurempaa hanketta, kirikallion saneeraus sekä fribeegolfradan laajennus on saatu pääpiirteittäin valmiiksi ja vuodelle 2022 ei ole suunnitelmissa suurempia hankkeita ja yhdistysaktiivit saavat ansaitusti hengähtää.
Kunnossapito- ja kehitystöitä luonnollisesti tullaan tekemään ja esimerkiksi jääkiekkokaukalon uudet päätyverkot asennetaan sekä kirikallion tanssilavan lattiaa korjataan.
Yhdistyksen talous on jo muutaman vuoden ollut vakaa, tilinpäätös tuleekertomaan miten suoriuduimme pandemian aikana taloushaasteista sekä seuramme mittakaavassa erittäin suurista hankkeista. Tulevan vuoden talousarvion pystyy
hallitus varmasti tekemään positiiviseksi.
Liikuntalajien suorituspaikkoja ylläpidetään kuten ennenkin ja tähän työhön löytyy aktiiviset henkilöt. Haasteena on edelleen erilaisten liikuntamuotojen vetäjät. Pyhärannan kunta on kuitenkin tilannut Kiriltä muutamia kursseja ja siten olemme voineet hankkia vetäjiä ostopalveluna. Tätä toimintaa tullaan seuramme taholta varmasti jatkamaan, jos kunta jatkossakin kokee yhteistyön antoisaksi.
Toimintavuotena 2022 Kirin urheilullinen toiminta koostuu seuraavien lajien mahdollistamisesta, yleisurheilu, hiihto, jääkiekko, sisäliikunta, maastojuoksu,lentopallo ja frisbeegolf.
Toiminta-alueen muiden yhdistysten kanssa järjestetään erilaisia tapahtumia ja kirikallion kiinteistöä vuokrataan uusittujen tilojen ansiosta entistä enemmän.
Lentopallo
Lentopalloa pelataan Kirin, Ihoden Aseman tuntumaan tehdyllä beach volley- kentällä. Kentän sijainti tukee paikallista kahvilayritystä erinomaisesti ja Ihoden Asema onkin mainostanut kenttää oman mainontansa yhteydessä. Asemayrityksen kanssa pyritään järjestämään yhteistyössä lentopalloturnaus.
Kentälle tehtiin 2019 kunnostustöitä eikä se vaadi toimenpiteitä vuonna 2022.
Jääkiekko
Jääurheilu liikuttaa jäseniämme laajimmalla ikähaarukalla. Jääkiekkoa pelataan Ihoden urheilukentällä, Kirin rakentamassa tekonurmipohjaisessa kaukalossa, ja rusettiluistelua harrastetaan kaukalon vieressä jääkentällä. Molemmat alueet ovat valaistu. Kenttien käyttöä palvelee Kirin rakentama lämmitetty huoltorakennus, pukutilojen ovi on sähkölukolla varustettu ja pukukoppi on kaikkien halukkaiden käytössä aina sääolosuhteiden salliessa
Jäädytys ja jään kunnossapito on tulevanakin vuotena Kirin vastuulla. Luistelukoulu pyritään järjestämään, jos säätilanne sen mahdollistaa.
Kaukalon välittömään läheisyyteen rakennettu väliaikainen päiväkoti tuo omat haasteensa toimintaan, päiväkodin henkilöstön kanssa käydyt keskustelut ovat kuitenkin antaneet viitteitä siitä, ettei ongelmia synny ilman oikeaa syytä.
Yleisurheilu
Aiemmin suosittuja Keihään ja kiekonheitto harjoituksia ei voida vielä tulevanakaan vuotena järjestää. Väliaikainen päiväkotirakennus on pystytetty heittoalueelle ja heittoringin käyttö ei ole mahdollista turvallisesti.
Yleisurheilukisat pystytään kuitenkin tulevana vuotena järjestämään poikkeusjärjestelyin. Kisat ovat alueen infraongelmista huolimatta edelleen erittäin suosittuja ja tulevan vuoden kisoihin odotamme jälleen suurta osallistuja, kannattaja sekä huoltojoukkojen määrää.
Tulevana kesänä pyritään järjestämään neljä-viisi sarjakilpailua.
Pyhärannan Myrskyn kanssa järjestetään yhdessä Kunnan mestaruuskilpailut.
Hiihto
Hiihtokilpailut järjestetään Kirikalliolla. Mahdollisuus omatoimiseen hiihtoon järjestetään Kirikalliolla sekä ympäri Ihoden koulupiiriä kansanhiihtolatujen avulla. Latujen teko ja kunnossapito on Kirin vastuulla.
Alueemme aikuisväestö löysi hiihtoharrastuksen muutama vuosi sitten uudelleen ja se näkyy selkeästi latujen käyttöasteessa. Lapsien harrastusmahdollisuudet ovat hyvät välinelainaamon sekä lähelle Ihoden keskustaa ajettavien latujen avulla.
Tulevan hiihtokauden aikana järjestetään mahdollisesti myös nuorten hiihtokilpailuja Ihoden kylätien varrella. Kansanhiihtoladut ajetaan kutenedellisenäkin talvena, Ihoden keskusta, Ihoden Asema ja Kirikallio linkittyvät,
myös muita reittejä ajetaan mahdollisuuksien ja kysynnän mukaan.
Sisäliikunta
Aikuisten sisäliikuntaa ei tulevana vuotena järjestetä, pandemiarajoitusten jälkeen ei yrityksistä huolimatta ole saatu ilmoittautumisia riittävästi.
Ala-asteikäisten sisäliikuntaa harrastetaan kuitenkin edelleen Ihoden liikuntasalissa. Salibandy on lasten parissa syksyn 2020 aikana tullut niin suosituksi että tulevan toimintavuoden alkaessa on vuoroja kaksi jotta kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan.
Alle kouluikäisten jumppavuoro on kerran viikossa. Jäsenien mahdollisuutta maksuttomaan uimahallin käyttöön selvitetään edelleen.
Tapahtumat
Tapahtumia järjestetään mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä muiden
yhdistysten kanssa.
Talotoimikunta suorittaa kirikalliolla kunnossapitotöitä.
Naisjaosto huolehtii kirikallion
siisteydestä yleisesti, jos vuokraustoiminta selkeästi kasvaa tulee seuran harkita ostopalveluita.
Toimintamme kustannukset pyritään kattamaan jäsenmaksuilla, Kirikallion juhlatilojen vuokraamisesta saatavilla tuloilla, Pyhärannan kunnalta saatavilla jääkiekkokaukalon ja sorakentän kunnossapitokorvauksilla, Tapahtumatuotoilla
sekä kunnan taloudellisesta tilanteesta ja rahanmyöntämiskriteereistä sekä omasta aktiivisuudestamme riippuvalla yleisavustuksella.
Seuramme omistamaa Kirikallion kiinteistöä vuokrataan ympärivuotisesti erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
Kirikallion ja pururadan maastossa oleva frisbeegolfrata, Kirikallio DiscGolfPark on vilkkaassa käytössä. Se on vapaasti käytettävissä harrastamiseen, kilpailuihin ja vaikkapa Kirikalliolla järjestettävien tapahtumien oheisohjelmana.
Johtokunta noudattaa periaatetta, jonka mukaan Kiri tukee seuran jäsenien ja erityisesti lasten liikuntaa luomalla harrastusmahdollisuuksia ja järjestämällä heille tiloja sekä huolehtimalla pääosin em. aiheutuneista kustannuksista.
Polttila 10.11.202
Ville Aerila,
puheenjohtaja